Cinderella ja Veetu

13.2.2021

Cinderella ja Veetu

 

Sisarukset Veetu-poika ja Cinderella-tyttö ovat syntyneet elokuussa 2020 ja heille etsitään kotia, johon he voisivat muuttaa yhdessä. Sisarukset on löydetty vain noin 7 viikon ikäisenä vailla emoa.

Leikkiin ihmisen kanssa tämä kaksikko lähtee mielellään. Erilaisten narulelujen heilahdus saa kaksikon heti riemastumaan: ”Jee, nyt leikitään!”. Laserpisteen jahtaaminen kuuluu myös lempileikkeihin. Raapimatolpat ovat molempien mieleen, tolpan päällä oleva lelu on aina mielenkiintoinen ja saa alkuun hyvät leikit. Kun ihmiset käyvät illalla nukkumaan, kaksikko saattaa rallitella hetkisen, mutta käyvät pian kiltisti lepäämään ja nukkuvatkin kiltisti koko yön. Cinderella nukkuu usein kiipeilypuussa makuuhuoneessa ja Veetu valitsee sohvan tai toisen kiipeilypuun nukkumapaikakseen.

Ruoka kelpaa mainiosti, sen kanssa kumpikaan ei nirsoile. Sijaiskodissa heille on tarjottu viljattomia patee-ruokia. Märkäruoka on pääasiallinen ruoka, kuivamuonaa on käytetty enemmän aktivointiin ja mm. kantokoppaan tutustumiseen. Raakaruoka on herkkua kaksikolle.

Kaksikko on ollut epäileväisiä ihmisiä kohtaan koko elämänsä. Enää ihminen ei heitä pelota, mutta ihmisen lähestyvä käsi saa heidät yhä epäilemään mikä juttu tämä on. Leikin varjolla ja herkkujen tarjoamisella kädestä molemmat ovat jo oppineet luottamusta ihmisen lähestymiseen. Molemmat tulevat jo kiinnostuneena eteiseen vastaan sekä omaa perhettä että vieraita. Cinderella on hyvin kiinnostunut vieraista ja haluaakin nuuhkia kaikkia, mutta koskettaa ei saa. Aamuisin oman ihmisen heräillessä, molemmat saattavat käyvät vieressä ja antavat usein hetken silittää itseään. Toki sillä on varmasti enemmän tarkoitus kertoa: ”Nousepas nyt ylös antamaan meille sitä ruokaa!”

Syliin nostamisesta ja käsittelystä molemmat ahdistuvat yhä suuresti ja pyristelevätkin henkensä kaupalla irti. Oman kodin tulee siis huomioida, että kaksikko vaatii vielä luottamuksen rakentamista ihmistä kohtaan. Pienten lasten perheeseen Veetu ja Cinde eivät sovi. Madotukset ovat onnistuneet helposti sekoittamalla pillerit joko ruokaan tai jemmaalla murskattu tabletti pieneen maksamakkarapalleroon.

Pikkuiset on nyt lyhyessä ajassa alkaneet reipastua entisestään! Molemmilla tulee hellyyshetkiä, jolloin tullaan jopa ihmisen päälle hakemaan silityksiä. Silittävä käsi ei enää niin pelota vaan oikein pusketaan ja kehrätään.

Veetu-poika on luonteeltaan siskoaan vähän leppoisampi ja antautuukin toisinaan ihmisen tarjoamille silityksille päivätorkkujen aikana. Pikkuinen Cinderella-sisko on tulinen luonne. Vaikka Cinde on luonteeltaan uteliaampi, hän epäilee ihmisen kättä veljeään enemmän.  

Hiekkalaatikon käyttäminen on molemmilta täyden kympin arvoista, vahinkoja ei ole kertaakaan sattunut. Sijaiskodissa on kissojen ulkotarha ja erityisesti Cinde käy pakkasestakin huolimatta päivittäin ainakin pienen hetken ulkoilemassa. Molemmat palvovat aikuista kissaa. Erityisesti Cinderella hakeutuu mielellään aikuisen kissan kylkeen hakemaan vähän hellyyttä. Koirista kaksikolla ei ole kokemusta.

Molemmat on leikattu, rokotettu, sirutettu ja useasti madotettu.

 

On tärkeää, että tutustut luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT/ Eija

puh. 040 747 1278

(Jos en ehdi vastata soittoosi, laitathan whatsapp- tai tekstiviestin.)

Cinderella
Veetu