Sisu

Sisu ja Capri

14.07.2020

SISU

Sisu löytyi pienenä salamatkustajana auton moottoritilasta. Likainen, öljyltä haiseva valko-oranssi pieni poika pentu pääsi jopa mtv:n uutisotsikoihin. Löytöhetkellä Sisu oli alle luovutusikäinen ja arvioitu syntymäaika on elokuu 2019. Sisu tuli sijaiskotiin toisen samanikäisen pennun kanssa ja hakivat toisistaan turvaa ja lohtua.

Luonteeltaan Sisu on erittäin vilkas, leikkisä ja jopa vähän rasavilli. Leikkii ja juoksee usein myös itsekseen, kurnuttelee hauskasti ja naukuu, jos on nälkä tai tylsistynyt. Sijaiskodissa Sisu haastaa vanhemmatkin kissat kilpajuoksuun ja leikkiin eikä sana itsesuojeluvaisto ole Sisulle tuttu. Osaa Sisu rauhassakin olla, silloin tulee mieluusti ihmisen syliin ja aloittaa kovaäänisen kehräyksen ja nuolee kättä tyytyväisenä.

Sisu on ollut sijaiskodissa kauan koska pojalla todettiin virus joka on aiheuttanut ientulehdusta ja hengitystieongelmia, jota on lääkkeillä hoidettu ja saatu poika siten kuntoon. Autolla matkustaminen ei Sisun mielestä ole yhtään hauskaa vaan päästääkin haisevan vastalauseen koppaan.

Sisu on tottunut sijaiskodissa koiraan ja toisiin kissoihin. Sisu on kaikkiruokainen, mutta pääasiassa annettu viljatonta ruokaa, koska on vähän herkkä maha, joka reagoi ruokiin nopeasti.

Sijaiskodissa on kesän aikana käytössä ulkoiluhäkki, jota Sisu käyttää ahkerasti. Ihan pienistä lapsista sijaiskodissa ei ole kokemusta. Uudessa kodissa pitäisi olla paljon aktiviteettia Sisulle, joka tuntuu olevan koko ajan liikkessä ja touhussa.

Sisu on leikattu, sirutettu, rokotettu ja madotettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen. 

YHTEYDENOTOT/ MARIKA 

  0505281157​