Julpertti

21.6.2021

Julpertti

 

Tässä on Julpertti. Rakkaalla lapsella on monta muutakin nimeä, kuten Julle, Julperi, Pertti ja Pena. Eläinlääkäri on arvioinut Julpertin iäksi noin 5 vuotta. Julpertti on hyvin ihmisläheinen kissa. Se tulee mielellään tervehtimään kaikkia kotiin tulijoita, eikä se pelkää ketään. Julpertti käyttäytyy jopa hieman koiramaisesti. Julpertti hakeutuu aina ihmisen seuraan ja makoilee mielellään vieressä. Harvoin Julpertti tulee kuitenkaan itse syliin. Julpertti ei mau'u tai kerjää ruokaa. Yöt Julpertti nukkuu rauhallisesti yleensä kiipeilypuussa. Julpertti on käynyt välillä lasitetulla parvekkeella, mutta viihtyy enimmäkseen sisätiloissa. Julpertti ei ole pyytänyt ulos kertaakaan, vaikka entinen ulkokissa onkin. Julpertti on sosiaalinen, mutta kuitenkin rauhallinen kissa, joka nauttii silminnähden uudesta elämästään.

Julpertti oli todella huonovointinen löytöeläinhoitolaan tullessaan. Sen korvat märkivät erittäin pahasti, ettei niihin aluksi pystytty edes katsomaan kunnolla. Myös Julpertin toisen silmän alaluomi oli kiertynyt. Julpertti sai silmän vain vähän auki ja silmä rähmi jatkuvasti. Kiitos sille vastuuntuntoiselle ihmiselle, joka toimitti tämän kipeästi apua tarvitsevan kissan löytöeläinhoitolaan!

Kolmen viikon löytöläelämän jälkeen Julpertti kotiutui sijaiskotiin toipumaan ja odottamaan silmäluomen leikkausta. Silmä leikattiin ja nyt Julpertti voi katsella maailmanmenoa ikkunasta kahdella silmällä ilman kipuja ja jatkuvaa ärsytystä. Myös korvista leikattiin silmäleikkauksen yhteydessä korvakäytävän tukkineet polyypit, jotka lähetettiin patologille tutkittavaksi. Polyypit olivat onneksi hyvänlaatuisia. Kuitenkin Julpertin korvia saattaa tarvita jatkossakin hoitaa mm. korvatipoilla. Tällä hetkellä korvat kuitenkin näyttävät hyvältä, eivätkä ne ole oireilleet leikkauksen jälkeen. Uuden omistajan tulee sitoutua hoitamaan korvia aina tarpeen vaatiessa.

Julpertin hampaat ovat hyväkuntoiset. Julpertti on kaikkiruokanen ja vatsa toimii normaalisti. Mitään allergioita ei ole ilmennyt. Julpertti ei pidä matkustamisesta vaan yleensä hätääntyy ja päästää alleen kuljetuslaatikossa. Emme tämän vuoksi suosittele Julpertille kotia, jossa joutuisi matkustamaan jatkuvasti.

Mieluisin olisi koti, jossa asuu pelkästään aikuisia ihmisiä tai isompia lapsia. Julpertti on mainio katti ja kaikkien kaveri, mutta kuitenkin saattaa innostua välillä leikkimään rajusti. Julpertin leikeistä huomaa, että hän on tottunut liikkumaan luonnossa, joten saattaa, esimerkiksi erehtyä luulemaan leikittäjän kättä saaliiksi. Pahaa Julpertti ei kuitenkaan halua kenellekään. Hän on käyttäytynyt aina mallikkaasti, esimerkiksi eläinlääkärissä sekä korvien ja silmien lääkinnässä. Silmäluomen tikit voitiin poistaa ilman rauhoittamista Julpertin kärsivällisen luonteen vuoksi.

Julpertti ei ole sijaiskodissa tavannut muita kissoja tai koiria. Arvioimme kuitenkin Julpertin ison egon vuoksi, ettei Julpertti tulisi toimeen muiden kissojen kanssa. Suosittelemme Julperttia ainoaksi lemmikiksi.

Julpertti on vihdoin valmis muuttamaan omaan rakastavaan ja huolehtivaan kotiin. Tervetuloa tutustumaan tähän ihanaan ja ainutlaatuiseen persoonaan!

 

Julpertti on rokotettu, madotettu, sirutettu, leikattu sekä FIV/FeLV-testattu terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT / Kirsi

kirsi.nevanpaa@ssesy.fi

040 5838364

Hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (varsinkin puhelinnumero) mieluusti sähköpostilla. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan puhelimitse.