Nipsu

5.4.2022

Nipsu on saanut kodin!

Nipsu on pitkäkarvainen noin 10-vuotias, seurallinen, lempeä ja rauhaa rakastava hieno kissaneiti, oikea sohvaleijonakuningatar, joka hurmaa olemuksellaan kaikki.

Nipsu saapui sijaiskotiin turkki takkuisena ja nokiintuneena vietettyään pitkän ajan pannuhuoneessa, mutta sydän täynnä rakkautta ja hellyyttä, jota hän ei arastele jakaa. Tämän kisun pusuilta ja leipomiselta et voi välttyä.

Nipsun lempipuuhaa on sohvalla päivätorkkujen ottaminen oman ihmisen kainalossa, josta välillä noustaan katsomaan lintuja ikkunasta tai käydään syömässä tai hiekkalaatikolla. Totta kai säännöllisesti peseydytään, pitäähän hieno turkki pitää kunnossa. Nipsun kaunis turkki kaipaa välillä myös ihmisen harjausta ja huolenpitoa, mutta onneksi turkki on kumminkin helppohoitoinen eikä takkuunnu pahasti. Nipsulla on myös mitä erikoisin nenä, pilkullinen kuin leppäkerttu. Samaa pilkkua löytyy lisäksi silmien ympäriltä, suupielistä ja tassujen pohjista. Tämän neidin ulkomuoto ja luonne ovat täysin vertaansa vailla!

Pääsääntöisesti Nipsu lepäilee päivät mieluiten sohvalla tai muussa pehmeässä paikassa mitä erikoisimmissa asennoissa maaten, mutta silloin tällöin saattaa löytyä virtaa leikkimiseen, ja joskus harvoin jopa niinkin paljon, että on spurttailtu matot ruttuun. Leluista Nipsu innostuu eniten kissaongesta tai leluhiiristä, mutta leikkiminen kovin kauaa kerrallaan ei oikein jaksa kiinnostaa, sillä onhan hän jo seesteinen vanhempi lady.

Yöt Nipsu viettäisi kaikista mieluiten oman ihmisensä lähellä, ja mikäli se ei onnistu, alkaa makuuhuoneen oven takaa kuulua surkeaa maukumista. Muuten yöt sujuvat hyvin, eikä maukuminen kestä kovin kauaa. Aamulla Nipsu on tohkeissaan, kun näkee oman ihmisen ja vastaa viehkosti kurnuttamalla, kun hänelle juttelee. Muuten Nipsu ei paljoa ääntele.

Nipsu on utelias, ja osallistuu ihmisen puuhiin etenkin, jos niihin liittyy esimerkiksi iso laukku tai pahvilaatikko. Nipsu valtaa ne heti. Uusiin ihmisiin Nipsu suhtautuu avoimen uteliaasti ja tulee helposti tekemään tuttavuutta. Monet ovat sanoneet, että Nipsu on aika koiramainen kissa. Nipsu jopa reagoi vislaukseen tulemalla luokse!

Nipsu ei kauaa viihdy sylissä vaan viihtyy mieluummin ihmisen vierellä. Nipsun tapa osoittaa rakkautta on se, että hän tulee leipomaan ja nuolemaan. Tullessaan sijaiskotiin Nipsu oli niin tohkeissaan, että teki tätä jatkuvasti, mutta nyt se on hieman tasaantunut.

Nipsun käsittely sujuu suht helposti, tosin kauaa Nipsu ei jaksa olla aloillaan vaan pyrkii pois. Turkin harjaamisesta pitää, tosin välillä harjaa yritetään purra leikkisästi. Eläinlääkärikäynnillä Nipsu käyttäytyy kiltisti, ja kuljetuskoppaan meno sujuu helposti. Hiekkalaatikkokäynnit sujuvat mallikkaasti.
Ravintona Nipsu syö viljatonta kuiva- ja märkäruokaa. Suurta herkkua ovat kissoille tarkoitetut herkkunaksut. Nipsulla on hieman herkkä vatsa, joten ruoan on hyvä olla laadukasta. Vettä Nipsu joisi mieluiten suoraan juoksevasta hanasta, joten juomavesiautomaatti voisi olla tälle neidille mieluinen. Ääniä Nipsu ei erityisemmin säiky, kun on tottunut uuteen kotiin.

Nipsu on todella seurallinen ja kiltti, joten etsii kotia, jossa on rauhallista, sekä saa paljon huomiota, rapsutuksia ja ihmisen aikaa. Nipsu sopii hyvin ainoaksi lemmikiksi. Ei ole tiedossa, miten hän suhtautuu muihin eläimiin.
Ulkotarhasta Nipsu saattaisi pitää, mutta se ei ole välttämätöntä. Tärkeintä Nipsulle ovat mukavat makuupaikat ja ihmisen läheisyys!

 

Nipsu luovutetaan madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) sähköpostilla tai adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.