Angel ja Memento

18.10.2021

 

Tytöt ovat lähteneet yhteiseen kotiin!

Nuoret tytöt Angel ja Memento etsivät yhdessä kotia, jossa ei ole muita lemmikkejä. Molemmat ovat tottuneet yläkouluikäisiin lapsiin ja kodin tulisi olla pääosin rauhallinen. Sijaiskotiin saa tulla tutustumaan tähän lempeään kissakaksikkoon.

Angel ja Memento ovat olleet pennuista alkaen yhdessä. Nyt 2-3 vuotiaat tyttöset ovat superleikkisiä, lempeitä ja sosiaalisia ihmisiä kohtaan. Mementolla menee uusiin asioihin tutustumiseen kauemmin aikaa kuin Angelilla. Vieraiden saapuessa Memento kipittää makuuhuoneeseen piiloon, mutta jääkin vain huoneen ovelle kurkkimaan sisääntulevaa ihmistä. Pian hän tulee omaan tahtiinsa nuuhkimaan uusia tuttavuuksia.

Molemmat ovat aktiivisia päivällä, leikkivät hippaa, painivat keskenään ja juoksevat narulelun tai pallon perässä. Heitä kiinnostavat ihmisten puuhailut kotona ja öisin nukkuvat mieluiten samassa huoneessa ihmisten kanssa. Joskus ihmisen vieressä, joskus rinnan päällä, jaloissa tai omassa kiipeilypuussa. Hellyyden kipeä Memento saattaa tulla nukkuvan ihmisen tyynylle ja pestä ihmisen hiuksia. Tämän jälkeen hän käpertyy tyytyväisenä tyynylle ihan ihmiseen kiinni. Aamuisin kumpikin käyvät hakemassa silityksiä, kun kuulevat heräilyn ääniä.

Sijaiskodissa molemmilla on mahdollisuus turvalliseen ulkoiluun kissatarhassa. Lämpimällä säällä Angel viihtyykin tarhassa pitkiä aikoja tarkkaillen tapahtumia ulkona. Valjasulkoiluun Memento on liian arka ja Angel ei viihdy valjaisiin puettuna.

Angel viihtyy harvemmin sylissä, mutta ajoittain kiipeää sohvalla loikoilevan ihmisen syliin torkkumaan. Memento haluaa päivittäin ihmisen syliin hellittäväksi. Neito ei pahastu, vaikka hänet nostaa syliin vaan alkaakin heti kehrätä. Memento osaa myös avata kodin sisäovia, joten jos häntä jokin huone kiinnostaa, vain hyppy oven kahvaan ja tutkimusmatkalle. Ulko-ovi ei ole toistaiseksi kiinnostanut. 

Molemmat ovat käyttäneet hiekkalaatikkoa aina moitteettomasti. Sijaiskodissa on tarjoiltu vain viljattomia ja sokerittomia ruokia. Kaikki ruoka kelpaa molemmille erittäin hyvällä ruokahalulla. Memento putsaa ruokailun päätteeksi usein myös Angelin kupin.

Mementolla oli sijaiskotiin tullessaan yksi kulmahammas poikki. Tämä kipeä hammas on poistettu, eikä se vaikuta mitenkään Mementon ruokailuun. 

Kumpikin on steriloitu, sirutettu, madotettu, kahdesti rokotettu ja FIV/FeLV-testattu terveiksi.

 

On tärkeää, että tutustut luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT/ Eija

puh. 040 747 1278

(Jos en ehdi vastata soittoosi, laitathan whatsapp- tai tekstiviestin.)