Jörgen

24.2.2022

 

Jörgen on löytänyt kodin!

Jörgen on arviolta 6-vuotias harmaavalkoinen komea kolli. Jos Jörgeniä pitäisi kuvailla vain muutamalla sanalla, niin ehdottomasti ensimmäisenä mieleen tuleva on ihmisrakas. Jörgen tykkää olla mukana monessa kodin puuhassa vähintäänkin tarkastajan roolissa. Kuitenkin kaikista kivointa on olla isäntäväen sylissä. Aina ei vaadita edes silityksiä ja rapsutuksia vaan Jörgen nauttii päiväunien ottamisesta ihmisten lähellä. Jörgen tulee syliin oma-aloitteisesti, ja jos hän ei saa toivomaansa huomiota, tulee hän suukottamaan hyvin määrätietoisesti. Tämä onkin aiheuttanut monia akuutteja naurukohtauksia sijaiskodissa.

Jörgen on ihmisläheisyyden lisäksi luonteeltaan rauhallinen, mutta innostuu kuitenkin hetkessä leikkimään jahtausleikkejä onkilelun kanssa. Jörgen myös kaivaa itse mieluisia leluja laatikostaan. Vieraat tämä poika ottaa lämpimästi vastaan eikä pelkää pieniäkään lapsia.

Sijaiskodissa komistus on tottunut olemaan ainoana lemmikkinä. Jörgen olisikin mielellään talon ainoana keskipisteenä tai sopivan tyttökissan seurana. Jörgen on tottunut syömään monipuolisesti viljattomia kuiva- ja märkäruokia. Hiekkalaatikon käyttö sujuu hienosti. Eläinlääkärissä on myös ollut kiltisti. 

Jörgenin haasteena on, että hänet on todettu FIV-positiiviseksi. Jörgen on tullut meille kylällä kulkeneena löytökissana, joten on todennäköisesti saanut sairauden painiessaan muiden vapaasti ulkoilevien kissojen kanssa. Sairaudesta huolimatta Jörgenin yleiskunto on hyvä eikä mitään oireita sairaudesta ole ilmennyt. Yhdessä eläinlääkärin kanssa olemme todenneet, että Jörgenin sairaus ei ole merkittävästi edennyt, joten hän ansaitsee nauttia onnellisen rakastetun kissan elämästä. Sairauden takia Jörgenin on parempi olla talon ainoa kissa ja ehdottomasti sisällä. Jörgen voi kyllä hyvin elellä myös toisen FIV-positiivisen kissan kaverina.

FIV on siis kissan immuunikadon aiheuttama virus, joka on verrattavissa ihmisen HIV-virukseen. Virusta kantava kissa voi elää hyvin onnellisen ja pitkänkin elämän. FIV on kissan oma virus, eikä tartu ihmisiin tai muihin eläimiin. Jörgenin tartunta on varmistettu pikatestillä ja tarkemmalla PCR-menetelmällä. 

Voit lukea sairaudesta tarkemmin esimerkiksi eläinlääkäri Johanna Lankisen blogitekstistä tästä.

Jos haluat antaa Jörgenille mahdollisuuden, kysy ihmeessä meiltä tarkemmin Jörgenin tilanteesta. Jörgen ottaa myös mielellään kotiehdokkaita sijaiskotiin tutustumaan häneen. Komistus nimittäin osaa hurmata!

 

Jörgen on leikattu, rokotettu, madotettu ja sirutettu sekä FeLV-testattu terveeksi. 

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

TIEDUSTELUT

info@ssesy.fi

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) sähköpostilla tai adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.