Lilla

5.12.2023

päivitetty 2.2.2024

 

Lilla on saanut oman kodin!

Pieni, aktiivinen ja leikkisä sylissä nukkuja. Sellainen on tämä pikkuinen Lilla, joka nyt etsii sitä omaa kotiaan. Lilla palautui yhdistykselle uudestaan kotia etsimään, kun kissakaveri ei häntä hyväksynytkään. Lilla on syntynyt Etelä-Pohjanmaalla ja asuu sijaiskodissa Seinäjoella.

 

Lilla on arviolta 6-vuotias kissaneiti, mutta kokonsa ja toimeliaisuutensa johdosta häntä voisi kuvitella nuoremmaksikin neidiksi. Ehdottomasti kaksi lempipuuhaa on onkilelun perässä juokseminen ja syliin nukkumaan käpertyminen. Sijaiskodissa Lillalla on ollut sekä vanhempaa että nuorempaa kissakaveria seurana. Kunhan ollaan tultu tutuiksi, niin yhdessä leikkiminen näiden nuorempien kanssa on ollut päivittäisten aktiviteettien listalla. Uudessa kodissa Lillalla voisi olla kissakaveri. Lilla on kuitenkin luonteeltaan melko dominoiva, joten kaverin ei sovi olla liian pehmeäluonteinen. Lilla voisi viihtyä myös kodin ainoana kissana ja nauttia jakamattomasta huomiosta, kunhan kodilla on tarpeeksi aikaa yhteisiin leikkihetkiin. Uusia ihmisiä Lilla saattaa aluksia arastella, mutta yleensä tulee lopulta reippaasti tutustumaan. Saattaapa hän hypätä suoraan kahvipöydässä istuvan syliinkin! Myös lapsista Lillalla on hieman kokemusta.

Lilla ilmoittaa topakasti maukumalla ihmiselle, jos on jotain vailla. Yleensä ilmoitus tulee silloin, jos hänen mielestään ruokintaväli on venähtänyt liian pitkäksi ja viimeinen hetki odottamisesta tuntuu pienestä kissasta varsin sietämättömältä. Lilla on kuitenkin välillä nirso ruuan suhteen ja sijaiskodissa onkin yritettyä etsiä ne parhaat herkkuruuat. Näiden avulla ollaan saatu myös ne ei-lemppariruuat maistumaan. Varsinaisista herkuista Lillan suosikit on erilaiset herkkutahnat.

Yöt Lilla viettää rauhallisesti muiden sijaiskodin kissojen kanssa. Lilla osaa avata ovia hyppäämällä ovenkahvaa vasten. Tällä tavalla tulee herättämään isäntäväen vain satunnaisesti, varsinkin jos aamupala alkaa olla myöhässä. Jos Lillalle tarjoutuu tilaisuus nukkua ihmisen vieressä sängyssä, niin hän kyllä käyttää tämän hyväkseen ja pötkähtää nukkumakaverin jalkoja vasten tuhisemaan tyytyväisenä.

Lillalla on hammassyöpymää sekä taipumusta hammaskiven muodostumiseen, joten uuden kodin on huolehdittava säännöllisistä hammastarkastuksista. Lillan hampaat on juuri hoidettu kuntoon. Nyt Lilla onkin valmis löytämään loppuelämän kotinsa.

 

Lilla luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8