Mökö

16.4.2024

 

Mökö on saanut oman kodin!

Tämä pikkuhurmuri ja todellinen selviytyjä Mökö-poika on valmis löytämään oman kissakaverillisen kodin! Mökö on hieman alle vuoden ikäinen mustavalkoinen kolli. Mököllä oli suojelusenkeleitä matkassaan mukana, kun tammikuussa hän joutui auton töytäisemäksi Seinäjoen taajama-alueella. Mökö vietiin kiireesti päivystykseen, jonka jälkeen siirtyi Ssesyn sijaiskotiin hoidettavaksi. Kukaan ei kaivannut Mököä, joten hän sai jäädä sijaiskotiin kuntoutumaan. Mökö asuu nyt sijaiskodissa Ilmajoella.

 

Aluksi sijaiskodissa Mökö oli kovin jännittynyt kaikesta. Mökö ei vielä ole ihmisten lähellä täysin luottavainen, mutta edistystä tapahtuu joka päivä. Kun Mököä kovin jännittää, hän jähmettyy piiloonsa. Sijaiskodissa on kaksi aikuista kissaa, joista Mökö on saanut tärkeää mallia. He tulevat hyvin toimeen keskenään. Mökö rakastaa leikkiä leluillaan päivät pitkät. Mökö tykkää leikkiä myös kissakaverien ja ihmisten kanssa. Omaan kotiin Mökö tarvitsee seurallista kissakaveria auttamaan kesyyntymisessä. Valloittava hieno pikkumies etsii kotia, jossa saa turvallisesti kasvaa ja löytää omat ihmisensä. Kovasti alkutilanteesta Mökö on reipastunut ja reipastuu entisestään!

Mökö on kooltaan pieni poika, jonka turkki on komea smokkipuku. Hän on sisäsiisti ja osaa käyttää hiekkalaatikkoa. Mökö on tottunut syömään monipuolisesti eri raksuja ja märkäruokia. Mökö ei sovellu pienten lasten perheeseen herkän luonteensa puolesta. Koirista ei ole kokemusta.

 

Mökö luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Mökö sijaiskodin oman kissan kanssa