Bosse

3.4.2021

Bosse

 

Keväällä 2019 syntynyt Bosse-poika etsii kotia, jossa hän saisi olla kodin ainoa lemmikki ja ihminen leikkisi Bossen kanssa päivittäin.

Ihmisrakas ja isokokoinen Bosse kotiutui sijaiskotiin nopeasti. Bosse on luonteeltaan kiltti, rauhalliset rapsutukset ja silitykset kelpaavat pojulle. Bossella on myös nuoren kollin tapaan leikkisä puoli. Aktiivisin aika on ehdottomasti aamupäivä. Parhaimmat leikit tulee narukepin päässä olevasta tekoturkispalasta, joka liikkuu vauhdilla tai liukuu piiloon maton tai peiton alle. Ihmisen heittelemien rapisevien paperipallojen perään Bosse ottaa vauhtia kissojen leikkitunnelista. Jos päivän leikit ja aktiviteetit jäävät väliin, Bosse kertoo siitä naukuen sangen äänekkäästi.

Bosse nuuhkii mielellään ulkoilmaa. Toivottavaa olisi, että omassa kodissa Bosselle olisi turvallinen mahdollisuus ulkoiluun, joko kissatarha tai verkotettu/lasitettu parveke. Bosse on kokeillut sijaiskodissa valjaissa ulkoilua aidatulla pihalla ja nauttii siitä paljon.

Aamuisin ja iltaisin Bosse käy hakemassa silitykset ja rapsutukset ihmisen rinnan päällä sängyssä. Paras nukkumapaikka on kuitenkin kiipeilypuu ikkunan edessä. Bosse antaa usein rapsuttaa vatsaansa, mutta on myös tarkka siitä, koska vatsarapsutukset on ohi. Siitä Bosse kertoo nappaamalla ihmisen kädestä hellästi kiinni tassuilla ja hampailla. Tästä syystä Bosselle sopii koti, jossa ei ole alle kouluikäisiä lapsia.

Bosse syö viljatonta ja sokeritonta kissanruokaa ja kaikki ruoka onkin kelvannut. Sijaiskodissa on huomattu, että parhaiten ruoka maistuu, kun samaa ruokaa ei tarjoa kahta päivää peräkkäin. Märkäruokaa on tarjottu aamuin ja illoin, muina aikoina tarjolla on viljatonta kuivamuonaa ja raikasta vettä. Latzin herkkunappuloita on piilotettu pienen huivin alle, josta Bosse etsii niitä nuuhkimalla.

Useampi sallittu raapimatolppa on suositeltavaa, muuten pojun kynnet eksyvät raapimaan vääriä paikkoja. Hiekkalaatikkoasiat hoituvat arvosanalla 10+. Poju peittelee jätöksensä siististi eikä heittele hiekkaa avolaatikon ulkopuolelle. Bossen saa helposti nostettua syliin eikä poju rimpuile sylistä helposti pois. Kynsiäkin on sijaiskodissa helposti leikattu. Imuria Bosse ei säpsähdä, mutta ei siitä suuremmin pidäkään.

Bosse on madotettu, leikattu, rokotettu ja sirutettu. Bossen fiv- ja felv-testit olivat negatiivisia.

 

On tärkeää, että tutustut luovutusehtoihimme etukäteen.

 

TIEDUSTELUT/ Eija

puh. 040 747 1278

(Jos en ehdi vastata soittoosi, laitathan whatsapp- tai tekstiviestin.)