Mimosa

19.1.2020

Lähti omaan kotiin 26.1.2020

Arviolta noin 4-vuotias Mimosa löytyi viime vuonna viimeisillään tiineenä. Löytöeläintalosta käsin omistajaa ei löytynyt, joten hän siirtyi sijaiskotiimme synnyttämään. Hän hoiti kolme pentuaan erittäin hienosti ja ne ovat jo lähteneet maailmalle. Nyt on aika löytää Mimosalle itselleen se oikea loppuelämän koti. 

Mimosa on perusluonteeltaan rauhallinen, seurailee innolla ruuanlaittoa ja ihmisten touhuja. Hän pitää paijauksista ja tulee välillä syliinkin lepäilemään. Oikein nauttiessaan, kehrää sievästi. Hyvätapaisena rouvana hän on käyttänyt kynsien teroittamiseen raapimapuuta. Innostuessaan leikkimään, lempileluja on kevyet pallot. Mimosa pitää leikkimisestä ihmisenkin kanssa. Kova kiipeilemään Mimosa ei ole, vaan viihtyy ennemmin maantasossa tai melko matalilla tasoilla hengaillen. 

Mimosa on kaikkiruokainen, mutta sijaiskodissa hän on pääasiassa syönyt laadukkaita viljattomia ruokia, jotta pentunsa ovat saaneet parhaan mahdollisen alun elämään. Vatsa ei ole mennyt mistään sekaisin, ja tarpeensa Mimosa on tehnyt hiekkalaatikkoon kertaakaan erehtymättä.

Ensimmäisessä sijaiskodissaan hän eli kahden pienen koiran kanssa hyvässä sovussa, mutta pentujen tultua siihen ikään, että ne alkoivat olla jo pieniä hulivilejä, kuoriutui hellyyttävästä Mimmistä leijonaemo, ja hän alkoi suojella lapsosiaan koirilta. Nyt kun pentuja ei enää ole hoidettavana, hän varmaan sopeutuisi hyvin ystävällisen koirankin kanssa samaan talouteen. 

Entisenä kulkurina Mimosa nauttisi valtavasti turvallisesta ulkoilumahdollisuudesta kuten kissatarhasta tai lasitetusta/verkotetusta parvekkeesta. Hän sopisi myös ainoaksi lemmikiksi tai lempeän, ehkä jo vanhemman kissan kaveriksi. Mimosa säikkyy hiukan äkkinäisiä liikkeitä joten ihmisiltään hän toivoo rauhallista kotielämää. 

Mimosa luovutetaan steriloituna, rokotettuna, sirutettuna sekä useasti loishäädettynä. 

Tutustuthan luovutusehtoihin etukäteen. 

TIEDUSTELUT/ JUTTA

045-3302153
jutta.nyman@ssesy.fi