Reino

REINO

Reino oli pienenpieni reilu 100-grammainen rääpäle tullessaan emonsa ja siskonsa kanssa sijaiskotiin. Kovia kokenut emo hoiti hienosti pienet pentunsa, vain kerran täytyi sijaiskodissa antaa tuttipullolla emonmaidonkorviketta että pienten pentujen paino lähtisi nousuun. Nyt Reinosta onkin kasvanut hieno 16-viikkoinen poika.

Sijaiskodissa Reino on kasvanut 12 muun kissan sekä shetlanninlammaskoiran ja bullmastiffin kanssa, joten Reino on erittäin rohkea, peloton ja utelias. Pelkääköhän tämä poika mitään, edes imuri ei pelota!

Reinon lempipuuhaa on ehdottomasti leikkiminen! Reinon mielestä paras lelu on ihan mikä vaan; kissanlelu, koiranlelu, heinänkorsi, pinni, sukka, paperinpala..

Rallitus siskon kanssa kuuluu myös päivärutiineihin. Kun ottaa toisesta päästä taloa oikein kovat vauhdit, voi lentää sohvan kautta kiipeilypuun ylimmälle tasolle, tai vaikka hyllyn päälle.Välillä Reino malttaa hetkisen olla sylissäkin pusuteltavana. Ja päiväunetkin kyllä maltetaan nukkua siskon vieressä tai emon kainalossa. Öisin Reino mieluummin kiltisti nukkuu kuin riehuu.

Reino rakastaa ruokaa, ja kaikki ruoka hotkitaankin turhia nirsoilematta. Reino aikookin kasvaa tosi-isoksi pojaksi! Reino varmasti sopeutuu kotiin kuin kotiin, myöskin lapsiperheeseen, koska on niin sosiaalinen ja rohkea kissa. Reino tarvitsee uudessa kodissaan vertaisensa riehukaverin, lemppari olisi toinen leikkisä nuori kolli. 

Hiekkalaatikolla Reino käy hienosti.

Reino on myös leikattu, rokotettu, sirutettu ja madotettu.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen

 

TIEDUSTELUT/ JUTTA

045 330 2153

jutta.nyman@ssesy.fi 

 

Reino ja siskonsa Aino