Nao

23.7.2022

 

Nao on saanut kodin!

Nao-tyttönen on syntynyt elokuussa 2021 ja saapui sijaiskotiin noin 4 kuukauden ikäisenä kahden veljensä kanssa. Kolmikolla ei ollut mitään ihmiskontaktia aiemmin, joten ihminen oli alkuun pelottavista pelottavin. Leikeillä, herkuilla ja rauhallisilla kosketuksilla tuli ihminen tutuksi ja nyt Nao onkin oman ihmisen lellikki. 

Nao etsii kotoa, jossa on leikkisä eläinkaveri, kissa tai koira, jopa useampiakin. Parhaiten Naon energistä leikkiä jaksaa suunnilleen samaa ikäluokkaa oleva kissa. Nao on luonteeltaan hyvin leikkisä ja nähdessään leikin, ryntääkin suoraan lelun luokse leikkimään. Jos eläinkaveri ottaa vauhtia juoksuun, on Nao heti mukana juoksemassa. Innoissaan leikkiin rynnätessä Naolta jääkin usein huomaamatta, onko leikki jo jonkun muun. Tällainen Naon innokkuus saattaa tuntua toisista kovin tunkeilevalta ja siksi eläinkaverilta vaaditaan luonnetta, joka tämän kestää. Tutustumisen jälkeen ymmärrys leikeistä on molemminpuolista.

Kotiuduttuaan Naosta kuoriutuu superleikkisän luonteen rinnalla ihmisen läheisyyttä rakastava neitokainen. Oman ihmisen mennessä lepäämään, Nao on hyvin nopeasti etsimässä omaa lepopaikkaa ihmisen vierestä, jaloista tai vatsan päältä. Aamuisin Nao on ensimmäisenä tervehtimässä ihmistä, kun kuulee heräämisen ääniä. Naon saa nostaa syliin, mutta kauan hän ei sylissä malta olla vaan haluaa jatkaa touhujaan. Vieraita Nao jännittää, ainakin alkuun. Rauhalliset vieraat saattavat kuitenkin melko pian saada Naon pois turvapaikastaan ja nähdä uteliaan tytön nuuhkuttelemassa keitä vieraat ovat.

Nao pitää kavereiden kanssa rallittelusta, nopeista narukeppi-leikeistä ja ikkunasta ulos kyttäämisestä. Nao haastaa elöinkaveria usein leikkimään mutta kovista painimatseista tämä tyttö juurikaan ei pidä ja ilmaiseekin kaverille uikuttamalla toiveen painin loppumiseksi. Naolla on sijaiskodissa käynti kissatarhaan ja siellä hän kovasti viihtyykin kytäten naapureita, eläimiä, ötököitä, autoja ja lämpimänä kesäyönä nukkuukin siellä.

Hiekkalaatikkoasiat Nao on hoitanut aina mallikkaasti. Nao syö pääosin viljatonta kuivamuonaa ja vähiinsä myös viljatonta märkäruokaa. Kissoille tarkoitetut raakalihapullat ovat Naon herkkua.

Nao luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

 

TIEDUSTELUT/ Eija

puh. 040 747 1278

(Jos en ehdi vastata soittoosi, laitathan whatsapp- tai tekstiviestin.)

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) sähköpostitse tai adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.