Joda

Joda
Joda pelaa laatikkopingistä
Joda odottaa ruokaa
Päikkäreillä
Sylissä on hyvä nukkua
Joda

JODA

21.5.2020

Joda on arviolta reilu 3-vuotias kolli. Tämä kolli oli pyörinyt pitkään maaseutumiljöössä tyhjillään olevan navetan ympäristössä. Kukaan ei pojua kaivannut, joten löytöeläintarhalta lempeä poju siirtyi eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotiin ja sai nimenkseen Joda.

Joda viihtyi heti kotiuduttuaan todella hyvin sisäkissana ja suorastaan nauttii kun saa valmiin ruoan nenän eteen usean kerran päivässä ja nukkumapaikat ovat lämpimiä. Ihmisten silitykset ja rapsutukset kruunaavat kissanpäivät. Joda voisikin vaikka koko päivän makoilla ihmisen sylissä rapsuteltavana äänekkäästi kehräten. Jos oman perheen ihminen istahtaa sohvalle, Joda on melko varmasti minuutin päästä jo sylissä kehräämässä tyytyväisenä. Illalla tulee mielellään sänkyyn rinnan päälle ottamaan iltarapsutukset. Yölläkin Joda käy usein nukkumassa rinnan tai kyljen päällä sekä jaloissa, siinä turvallisen ihmisen vieressä. Kissakaverit ovat Jodalle tärkeitä. Joda mielellään pesee kavereita ja käpertyy kehräten kaverin kylkeen kiinni nukkumaan.

Pääosin Joda on nautiskelija, mutta löytyy siitä myös leikkisä puoli. Joda tulee mainiosti toimeen kilttien leikkivien kissojen kanssa. Vatsasta pyöreähkön Jodan juoksuvauhti ei lyhyillä jaloilla päätä huimaa, mutta se nauttii kun saa olla mukana hippaleikeissä. Joda nauttii myös kissapainista ja pallojen tai höyhenongen perässä juoksemisesta. 

Sijaiskotiin saapuessaan Joda oli väsynyt ja joi paljon vettä. Asiaa tutkittiin ja selvisi, että Joda sairastaa diabetestä. Siitä päivästä alkaen Joda on syönyt diabetikoille tarkoitettua kissan ruokaa hyvällä ruokahalulla ja saa 12 tunnin välein insuliinipistoksen. Insuliinipistokset ovat vaikuttaneet positiivisesti Jodan verensokeriin, joka on nyt normaalilukemissa. Laskenut verensokeri on myös lisännyt Jodan aktiivisuutta huimasti! Insuliinipistokset on helppo antaa samalla kun poju syö. Insuliinikynän valmistelu ja itse pistos kestävät yhdessä alle minuutin, eikä Joda edes säpsähdä pistosta.

Joda viihtyy kodissa, jossa on kissakaveri leikkejä ja hellyyshetkiä varten. Pomottavien kissojen seurassa alistuva Joda ei viihdy. Kodilta vaaditaan myös sitoutumista insuliinipistoksien antamiseen säännöllisesti 12 tunnin välein. Joda kotiutui melko nopeasti sijaiskotiin ja on ottanut myöhemmin tulleet kissakaverit täydestä sydämestä vastaan.

Muistathan tutustua luovutusehtoihimme etukäteen. 

 

TIEDUSTELUT/ EIJA

040 747 1278

(Ensisijaisesti yhteydenotot soittamalla. Jos en ehdi vastata puheluun, voit laittaa teksti- tai Watsapp-viestin.)