Luna

30.10.2023

 

Luna on löytänyt oman kodin!

Puuttuuko kodistasi kuningatar? Tässä olisi!

Luna on arviolta 3-vuotias, mustavalkoinen pienikokoinen tyttö. Pieni koko on hämäystä, tällä kauniilla kissalla on suuri persoona! Luna etsiikin kotia kodin ainoana kissana. Luna asustelee sijaiskodissa Kauhavalla ja on syntynyt Etelä-Pohjanmaalla.

Lunan elämän alkutaival ei ollut helppo eikä hänen ainutlaatuisuuttaan osattu arvostaa. Siksi hänelle pitää antaa aikaa tottua uuteen. Luna arvostaa, jos hänellä on oma tila, jonne voi vetäytyä rauhoittumaan. Kodissa olisi hyvä olla piilopaikkoja eri tasoissa, jotta Luna saa rauhassa tarkkailla tilanteita korkealta tähystäen tai matalalta kurkkien mielensä mukaan. Jos nämä ehdot täyttyvät, muualla asunnossa voi vaikka sirkkelöidä. Lunaa ei haittaa, kunhan hän saa loikoilla omassa sviitissään poissa jaloista.

Luna hyötyisi omistajasta, jolla olisi aiempaa kokemusta kissoista tai tietoa kissojen ajatusmaailmasta. Lunan sähinää ei kannata pelästyä, se kertoo vain siitä, että häntä pelottaa. Silloin kannattaa perääntyä ja antaa neidin rauhoittua ennen kuin yrittää pyytää uutta audienssia. Lyhyessä ajassa sijaiskodissa hän on kyllä jo hienosti rohkaistunut ja suhinat sitä myöten harvinaistuneet. Positiivinen vahvistaminen ja kissantahtisuus ovat Lunan kanssa asioimisen a ja o.

Luna juo huonosti, joten omassa kodissa olisi hyvä olla vesilähde sellaisessa paikassa, että veden lätkiminen tassulla ei haittaa. Kissaonget ovat kivoja, muuten Luna ei leluista paljoa piittaa. Hän on itsenäinen, vahvatahtoinen ja ilmaisee selkeästi, milloin ja mistä ei tykkää.

Luna ei ole kovin kissasosiaalinen. Hän todennäköisesti viihtyisi parhaiten ainoana kissana tai sitten kissakemioiden pitää osua todella hyvin yhteen. Liian alistuvaa kissakaveria Luna voi alkaa kiusaamaan, liian pomottavan kanssa voi tulla tappelu. Ei ole tietoa, onko Luna tottunut koiriin.

Luna on jo sen verran aikuinen, ettei jaksa pitkiä leikityssessioita. Hänestä mukavinta on tarkkailla ikkunasta tai kissatarhasta maailman menoa. Leikittäessä pitää varoa, ettei heitä mitään suoraan Lunaa kohti vaan aina vähän sivuun ja alakautta, ettei Lunan tarvitse säikähtää. Huutaminen tai kovaan ääneen puhuminen pelottaa Lunaa.­­­­­­

Siinä oikeassa kodissa oikean ihmisen kanssa Lunasta kuoriutuu varmasti esiin aivan loistava kissapersoona, jollaisen tapaa vain kerran elämässä. Hän on siitä antanut jo pieniä välähdyksiä sijaiskodissaan, mutta odottaa ”sitä oikeaa”, joka olisi valmis avaamaan kotinsa ja sydämensä tälle pienelle kuningattarelle. Hän kietoo kyllä omistajansa siron tassunsa ympärille, varo vain!

 

Luna luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Y-tunnus 3024987-8