Devin

DEVIN

 

16.2.2020

Deviä voisi kuvailla kulmakunnan komeimmaksi kolliksi. Iso kokoinen kolli, isot tassut ja olipa eläinlääkärikin sanonut kastroinnin jälkeen ettei ole aiemmin nänhyt yhtä isoja sukukalleuksia, mitä oli Deviniltä poistanut. Kuitenkin tämä pehmeä noin 2-vuotias kaveri on luonteeltaan hyvin lempeä. Upean puolipitkän silkkimäisen turkin Devin on itse pitänyt kunnossa. Siinä ei ole tarvittu kertaakaan ihmisen harjaamista tai pesua.

Devin kotiutui sijaiskotiin melko hitaasti. Lähes kuukauden päivät Devin oleili turvapaikassaan saunan lauteilla. Iltaisin kodin hiljetessä Devin kävi alkuun kurkkimassa kylpyhuoneen ovella, mitä muuta kodissa on. Ilta toisensa jälkeen Devin uskaltautui vähän pidemmälle tutkimusmatkalle. Sitten yhdessä yössä Devin jätti saunassa asumisen taakseen ja osallistui sijaiskodin arkeen kuin olisi aina asunut siellä.

Devin rakastaa rapsutuksia ja niiden avulla ihminen tuli tutuksi jo saunassa asumisen aikana. Devin tulee yleensä kissittelemällä paikalle ja puskee kovalla voimalla käteen huomionkipeänä. Hellyyden hurmiossa Devin heittäytyy lattialle kehräten ja pyörii kyljeltä toiselle. Siinä hurmion puuskassa Devin saattaa napata hampaille ihmisen kädestä kiinni. Hiljalleen poju on oppinut että hellittelyt loppuu, kun käytetään hampaita. Se on kuitenkin asia, joka on huomiotava uudessa kodissa.

Devinistä kuoriutui kotiutumisen myötä hyvin seurallinen ja leikkisä kaveri. Devin leikkii mielellään sekä yksin, ihmisen tai kissakaverin kanssa. Huomaavaisuutta Devinillä ei ole toisten kissojen leikkejä kohtaan, poju ottaa tylysti toisen kissan leikin itselleen jos se häntä kiinnostaa. Hippaa ja painia Devin harrastaa kavereiden kanssa niin että tanner tömisee ja matot menee rullalle.

Devin sopii perheen ainoaksi kissaksi tai kissakavereiden laumaan. Toisille kissoille Devin ei ole kertaakaan sähissyt, murissut tai näyttänyt kynsiä. Sijaiskodin muut kissat aristelivat alkuun Devinin isoa kokoa, mutta tutustumisen myötä huomasivat että iso koko on täyttä lempeyttä. 

Ruokana on viljaton kuivamuona, märkäruokaa Devin syö harvemmin. Raakaruokaa on haisteltu ja pikkasen maisteltukin kiinnostuneena. Hiekkalaatikkoasiat hoituu täyden kympin edestä. Huomaathan, että hiekkalaatikon tulisi olla suurta mallia, jotta siellä ei tarvitsi ison pojan kyyristellä.

Iltaisin Devin tulee sänkyyn hakemaan silityksiä. Öisin nukkuu joko kiipeilypuussa tai ihmisten kanssa sängyssä. Aamuisin tulee tervehtimään sänkyyn, kun kuulee että häntä kutsutaan. Vieraille Devin lämpenee hitaasti ja piiloutuukin yleensä vieraiden saapuessa. Sylissä olemiseen Devin on alkanut hiljalleen tottua ja ajan kuluessa tästä läheisyydestä pitävästä pojasta voisi sylikisu tullakin. Oman kodin lapsiin Devin on tottunut, mutta pienten lasten kanssa on huomioitava että Devin saattaa silloin tällöin kesken silityksen napata hampailla kädestä. 

 

Devin luovutetaan leikattuna, madotettuna, sirutettuna ja rokotettuna. 

Tutustuthan luovutusehtoihimme

TIEDUSTELUT/ EIJA

040 747 1278

Devin
Devin
Devin ja sijaiskotikaveri Tero
Devin
Devin