Kuusama

26.4.2022

 

Kuusama on saanut kodin!

Omaa kotiaan on valmis etsimään kulmakunnan kovin kolli, hurmaava nuori herra Kuusama, joka on oikeasti aika ujopylly.

 

Kuusama on noin 8 kuukauden ikäinen kauniin vaaleankerman sävyllä kuorrutettu tiikeripoika. Kuusama on viime syksyinen pentu, joka yhdessä kolmen sisaruksensa kanssa loukutettiin kylmältä turvaan. Kun he saapuivat sijaiskotiin arkoina surkimuksina, niin Kuusama oli ensimmäinen, jota sai silittää. Kuusama ymmärsikin kehräämällä kertoa, että silitykset on ihan kivoja. Kuusama on kiltti poika, joka alusta asti oli ainut tästä nelikosta, joka ei purrut tai raapinut. Jännän paikan tullen poika yrittää mieluummin isotella sekä kiemurrella pakoon. Kuusama kyllä mielellään on ihmisen lähellä seuraamassa touhuja ja ottaa rapsutuksia vastaan. Vauhdikkaana poikana ei oikein piittaa jäädä siliteltäväksi.

Kuusaman rakastaa leikkiä ja riehua sisaruksien kanssa sekä olla ihmisen leikitettävänä. Kovin vauhdikkaat tassut Kuusamalla onkin! Hoitotoimenpiteiden parissa vaatii vielä harjoittelua, koska osaa kätevästi tehdä itsestään vetelän pötkön ja luikahtaa karkuun. Muuten oikein oiva poika, joka osaa tehdä asiat siististi hiekkalaatikkoon eikä ole kranttu laatikon mallin tai kuivikkeen suhteen. Kuusama on pian paikalla, kun ruokaa tarjoillaan ja hyvin on tarjottavat maistuneet. Kuusama osaa myös ilmoittaa, kun ruoka on unohtunut tarjoilla.

Kuusama on hieman pomotteleva poika, joka tarvitsee kaverikseen itsevarman kissan, joka ei pikkupojan pelleilystä hätkähdä. Tärkeää olisi, että kissakaveri toimii opastavana isoveljenä/isosiskona, koska paljon on pienellä kissalla vielä opittavaa kissana olemisesta.

 

Kuusama luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.