Hati

22.6.2022

 

Hati on saanut kodin!

Omaa kotiaan etsii kaunis vuoden ikäinen musta neitonen Hati!

Hati oli tullessaan hyvin arka ja vältteli ihmiskosketusta, mutta on sijaiskodissa reipastunut todella paljon. Hati ei ole sylikissa, mutta on paljon arjessa mukana, tulee usein ihan viereen istumaan ja tutkailemaan, mitä ihminen tekee. Neiti antaa silittää itseään syödessä ja tulee hakemaan herkkuja kädestä, mutta muutoin välttää vielä ihmiskosketusta. Tulee välillä syliin makoilemaan, mutta silloinkaan ei paijaukset kelpaa.

Sijaiskodissa on 3 aikuista kissaa, 2 narttua ja uros, sekä keskikokoinen koira. Vanhemmat kissat ovat hoitaneet Hatia ja opettaneet sille kissojen tavat. Hati on myös hyvin tottunut koiraan, eikä pelkää sitä ollenkaan. 

Hati on kaikkiruokainen. Kaikki viljaton märkä- ja kuivaruoka, mitä on ollut tarjolla, on kadonnut hetkessä. Kinkkusiivu on tietenkin lemppariherkku. Hati on myös ihan alusta alkaen ollut sisäsiisti.

Hatille toisen kissan seura on todella tärkeää, koska rakastaa leikkiä muiden kissojen kanssa. Kaverikissat myös opettavat, että ihmiskosketusta ei tarvitse pelätä. Hati kaipaakin ihmisseurallista kissakaveria näyttämään mallia, että uudessakin kodissa kesyyntyminen jatkuu samaan tahtiin.

 

Hati luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja
leikattuna sekä FiV/FeLV-testattuna terveeksi.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme 
etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

 

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.