Mårran

21.3.2026

Nyt noin 4 kk ikäinen Mårran-tyttö tuli sijaiskotiin Ilmajoelle noin 10-viikkoisena helmikuun alussa villinä ja hurjana. Hän oli lähtöisin pienestä populaatiosta. Mårran etsii kotia, jossa olisi nuorta kissaseuraa.

Ihmisen tullessa huoneeseen alkoi piilopaikasta kuulua vihainen murina. Ja jos ihminen uskalsi silti tulla hänen mielestään liian lähelle, niin hän poksautteli vihaisia sähinöitä ihmistä kohti. Pikkuhiljaa sijaiskodin omat kissat ja ihmiset alkoivat kiinnostaa, ja hän ei voinut vastustaa onkilelua, vaikka sitä heiluttelikin ihminen.

Pian Mårran huomasikin, että ihmiseen voi vähän luottaakin ja antaa ihmisen jopa vähän koskeakin. Nyt Mårran tulee jo puskemaan tuttuja ihmisiä ja häntä saa silittää, syliin hän ei vielä tule. Edelleen Mårran on arka ja säikähtää nopeita liikkeitä, äkkinäisiä ääniä ja vieraita ihmisiä. Koppaan laittaminen ja eläinlääkärissä käynti oli tosi pelottava juttu myös. Sijaiskodin omat kissat on ihan best kavereita, varsinkin toinen nuori kissa, jolla riittää energiaa painia Mårranin kanssa.

Mårran rohkaistuu päivä päivältä enemmän ja sijaiskodissa on vahva luotto siihen, että hänestä kehkeytyy vielä oikein mukava kissakaveri. Arkuuden vuoksi Mårrania ei suositella lapsiperheeseen, jossa on ääniä ja äkillisiä liikkeitä liikaa vaan rauhalliseen aikuiskotiin.

Märran hoitaa hiekkalaatikkoasiat mallikkaasti ja syö monipuolista kissanpenturuokaa. Mårran luovutetaan madotettuna, rokotettuna, leikattuna, sirutettuna ja Fiv/Felv- testattuna terveeksi.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Mårran sijaiskodin omien kissojen kanssa