Enriko

24.6.2025

 

Ihana Enriko tarvisisi oman loppuelämän kodin. Löytyisikö koti luotasi?

Enriko on 4-vuotias sekarotuinen uros, jossa on ainakin amstaffia. Enriko painaa reilu 30 kg. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sijaiskodissa sitä on sanottu Koiraksi, Samuliksi, Markuksi, Possuksi ja Enrikoksi. Käytetään viimeisintä nyt tässä esittelyssä. Enriko on syntynyt Suomessa ja asuu sijaiskodissa Seinäjoella. Enrikon taustan takia emme julkaise kuvia esittelyssä. Enrikoon saa mennä tutustumaan sijaiskotiin.

Enriko tykkää kaikenlaisista ihmisistä, seurasta, leikeistä, huomiosta, lenkkeilystä ja lähellä olosta. Enriko rakastaa jalkapalloja, mutta ne eivät säily ehjänä poitsun käsittelyssä yhtään sen pidempään kuin muutkaan lelut. Enriko rakastaa myös lapsia, joten voisi soveltua lapsiperheeseenkin. Enriko on hyvin sopeutuvainen poika. Hänelle on esimerkiksi yhtä ok nukkua yksin olohuoneessa omassa pedissään kuin ihmisen sängyssä. Enriko innostuu jokaisen ihmisen huomiosta ja jokainen uusi lelu on yhtä kiva tuhota välittömästi.

Enriko suhtautuu neutraalisti kissoihin. Toisten koirien kanssa ei tule toimeen ollenkaan, joten etsii kotia ainoana koirana.

Sijaiskotiin tullessaan Enriko oli todella stressaantunut. Aluksi oli paljon omissa oloissaan sekä jähmettyi herkästi epämiellyttävissä ja jännittävissä tilanteissa. Noin viikon kuluttua Enriko alkoi rentoutua ja hänestä kuoriutui aivan ihana pusupoika. Enriko osaa peruskäskyt, mutta luoksetulo tuottaa kaikkein eniten vaikeuksia. Sitä on yritetty sijaiskodissa kovasti harjoitella, mutta vaatii treeniä vielä paljon. Enrikoa voi siis pitää vapaana vain aidatulla alueella.

Enriko on helppo hoitaa. Hän antaa tutkia korvat, hampaat, tassut yms. Enriko kulkee suhteellisen nätisti myös remmissä. Toisten koirien kohtaaminen saa hänet vetämään ja hiukan räyhäämään. Jos Enriko pääsee karkaamaan, hän ei anna kiinni. Enriko osaa avata ovet eli kannattaa olla varovainen, ettei vahinkoja pääse sattumaan.

Enriko osaa olla kiltisti yksin ollessaan. Hän on sisäsiisti eikä tuhoa paikkoja, ei hauku tai raavi. Yksinolo on Enrikon mielestä parasta päiväuniaikaa. Sisällä Enriko on muutenkin todella rauhallinen. Välillä innostuu leikkimään, mutta pääsääntöisesti liikkuu ja oleilee rauhallisesti.

Vaikka Enriko on todella kiltti, hän tarvitsee hyvin rodun osaavan kodin.

 

Enriko luovutetaan eläinlääkärin tarkastamana, leikattuna, madotettuna, rokotettuna ja sirutettuna. Enriko on rekisteröity Ruokavirastoon.

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen. 

 

TIEDUSTELUT

 

tiinasokero@gmail.com

 

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) sähköpostilla. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan puhelimitse.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8 ja Ruokaviraston alainen eläintenpitäjän asiakastunnus 24132886

Tekoälyn luoma kuvituskuva