Chas ja Charity

3.5.2026

Mustavalkoiset sisarukset,  11v poikakissa Chas ja 10v tyttökissa Charity etsivät yhteistä loppuelämän kotia. Chas ja Charity tulivat yhdistykselle kodinvaihtajina ja asuvat tällä hetkellä sijaiskodissa Isossakyrössä.

Nämä kaksi 10- ja 11-vuotiasta sisaruskissaa ovat luonteeltaan kaikkea muuta kuin "seniori" kissoja. Rallia ja vauhtia ei näiden elämästä puutu, ja meno onkin päivittäin vauhdikasta leikkimistä, rapsutusten kerjäämistä ja lattialla kieriskelyä. Nämä leikkisät ja helluiset kissat tykkäävät myös ihmisten kanssa touhuamisesta, ja usein ne seuraavatkin sinua paikasta toiseen katsomaan mitä sinä teet.

Aluksi sisarukset olivat aristavia ja pelokkaita, mutta aika nopeaa uskaltautuivat tulla tutustumaan, ja kun heidän luottamuksensa on saavutettu, tulee näistä ihania ja oman persoonan omaavia perheenjäseniä.

Poikakissa eli Chas, on selkeästi läheisyydenkipeämpi, joka tulee sohvalle viereen (taikka päälle) makaamaan ja vaatii rapsutuksia taikka ihan vain lähellä olemista. Tyttö Charity on taas itsenäisempi, ja lempipaikka löytyykin ikkunalaudalta katsellen lintuja ja maailmanmenoa.

Chas ja Charity ovat juuri käyneet hammashoidoissa. Chasilla poistettiin hammaskiveä, mutta Charityltä jouduttiin poistamaan hammaskiven lisäksi pari hammasta hammassyöpymän takia.  Uuden kodin tuleekin vielä säännöllisesti  hammastarkastuksiin tätä kaksikkoa.

Sisarukset ovat tottuneet syömään viljatonta ja sokeritonta ruokaa, ja vessatoimet osataan tehdä hienosti. Hiekasta eivät ole nirsoilleet, mutta nyt on käytössä ollut Cattia-hiekka. 

Chas ja Charity ovat useasti madotettuja, leikattuja, rokotetttuja, sirutettuja ja fiv/felv testattuja terveiksi.

Tutustuthan luovutusehtoihimme ennen hakemusen laittamista!

KOTIHAKEMUKSET

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Chas
Charity
Chas
Charity