Roki ja Tito

13.9.2026

Roki ja Tito ovat saaneet yhteisen kodin!

Luovutusikäiset kollipojat Roki ja Tito  etsivät loppuelämän kotia. Pennut  voivat lähteä joko parittain yhteiseen kotiin tai erikseen kotiin, jossa on nuorehko kissakaveri.  Lisäksi pentueeseen kuului 4 muuta pentua. Tämä pentue löydettiin heinäkuun alussa kesämökin puuvajasta Etelä-Pohjanmaalta. Arka emo ja kuusi noin viisiviikkoista pentua pääsi Ssesyn sijaiskotiin Seinäjoelle.

Arka emo sähisi aina kun ihminen tuli huoneeseen ja näin pennut tiesivät varoa ihmistä. Tämä hidastutti jonkin verran pentujen kesyyntymistä.  Sittemmin emo ja pennut ovat saaneet kulkea koko asunnossa ja pennutkin ovat kesyyntyneet nopeammin, osittain kun ovat nähneet sijaiskodin omien kissojen suhtautumista ihmiseen. Myös emo on alkanut tottua ihmiseen ja tulee jo metrin päähän, mutta koskea häneen ei vielä saa.

Pennut ovat kissanpennuille tyypilliseen tapaan uteliaita, reippaita ja touhukkaita pentuja. Roki (ruskeamustavalkoinen) ja Tito (harmaavalkoinen) tykkäävät juosta, painia, leikkiä hiirillä ja palloilla. Ruoka maistuu hyvin ja sitä pitää saada useasti. Uusiin asioihin ja ihmisiin suhtaudutaan terveellä tavalla varovaisesti. Talon oma väki saa silitellä poikia ja ottaa hetkeksi syliinkin. Varsinkin Tito tykkää maharapasuista.

Kaikki pennut ovat olleet terveitä ja ruokahalu on ollut hyvä. Eivät nirsoile ruokien kanssa, vaan monet maut ovat kelvanneet. He ovat syöneet viljatonta märkäruokaa ja raakaruokakin tuntuu maistuvan. Kuivaruokaa on annettu vain lähinnä yöpalaksi. Hiekkalaatikkoa on alusta asti käytetty moitteettomasti.

Pennut luovutetaan moneen kertaan madotettuina, leikattuina, rokotettuina, sirutettuina. Heidän emo on  FIV/FELV testattu terveeksi.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Roki
Tito
Koko pentue