Aapeli

19.7.2026

Ujo-Aapeli, arviolta 2 vuotias, etsii rauhallista aikuisten ihmisten kotia ja yhtä tai useampaa reipasta kissakaveria. Aapeli on ujo ja vasta kissakaverin rohkaisemana hänen lempeä luonne on päässyt esiin. Kissakaveri voi olla poika tai tyttö. Iällä ei juurikaan ole väliä, kunhan kaveri pitää painista ja aamu-/iltaralleista ja joskus saisi vaikka kylkeen käpertyä. Aapeli on sijaiskodissa Seinäjoella ja hänen taustansa on populaatiosta.

Ensimmäiset kuukaudet Aapeli asui sängyn alla täysin ihmiseltä piilossa. Elonmerkkejä oli vain tyhjenevä ruokakuppi ja hiekkalaatikkoon ilmestyvät jätökset. Jonkin ajan kuluttua iltaisin nukkumaan mentäessä Aapelista saatiin tassuhavaintoja, kun tassu ojentautui ujosti sängyn alta ottamaan herkun tai nappasi leikkinarusta kiinni. Vasta pitkän ajan kuluttua hän uskalsi yöaikaan lähteä tutkimaan kotiaan. 

Aapeli heräsi täyteen loistoonsa heti, kun sijaiskotiin saapui kaksi täysin kesyä kissaa hoitoon. Nopeasti Aapeli oli muiden mukana ja antoi ihmisen jopa rapsuttaa itseään muutamassa päivässä. Poika muuttui viikon sisällä ihan täysin. Aapeli on ollut heti kaveri kaikkien tapaamiensa kissojen kanssa.

Vaikka kissakaverit näyttävät hyvää mallia, ihminen on vielä toisinaan epäilyttävä ja lähestyvää ihmistä onkin paras paeta turvapaikkaan sängyn alle. Tulevassa omassa kodissa tulisi siis olla sydäntä antaa Aapelille vielä runsaasti aikaa ja tilaa, mutta myös kärsivällisyyttä toistaa pieniä asioita, joilla tullaan tutuksi. Kun esim. ruokailu toistuu aina samalla tavalla, se tuo turvallisuuden tunnetta ja kesyyntyminen edistyy. Ohjeita saa sijaiskodilta.

Aapeli syö viljatonta ja sokeritonta märkäruokaa. Kuivaruoka on herkkua, mutta sitä Aapeli saa vain välipaloina tai aktivointiin. Hiekkalaatikolla Aapeli on aina käynyt mallikkaasti. Vieraat ihmiset ovat kovin pelottavia. Kuitenkin täysin hiljaa istuvat vieraat ovat nähneet Aapelin, kun poika on tullut herkuilla houkuteltuna esiin.

Aapeli olisi valmis muuttamaan omaan kotiin elokuun 2026 puolessa välissä, ennen sijaiskodissa alkavaa remonttia.

Aapeli on monesti madotettu, leikattu, rokotettu, sirutettu ja FiV/FelV-testattu negatiiviseksi.

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.

 

KOTIHAKEMUKSET

Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.

 

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8